VALMENNUSFILOSOFIA

Tärkeänä teemana toiminnassani on terve, toimiva ja tehokas keho. Valmennuksessani huomioin koko hermolihasjärjestelmän harjoittamisen. Tämän ansiosta ominaisuudet, kuten kehonhallinta, tasapaino ja koordinaatio kehittyvät myös valmennuksessani. Tietysti kokonaisuus muodostuu nopeuden, kestävyyden, liikkuvuuden ja voiman ympärille. Voimaharjoittelua toteutan perinteisestä voimaharjoittelusta poiketen pääosin oman kehon painolla, pienvälineillä ja erityisellä voimaharjoituslaitteella.

Otan valmennuksessa aina huomioon kaikki osa-alueet, mutta omassa työssäni keskityn pääasiassa fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen. Palveluitani kohdistan tavoitteellisesti kuntoileville ja urheilijoille.

TONI

Olen 30 ikävuoden paremmalle puolelle ehtinyt ”pohojalaaset” juuret omaava perheenisä Ylöjärveltä. Liikunnallinen elämäntapa on ollut iso osa elämääni lapsesta saakka. Minulla on erittäin monipuolinen urheilu- ja liikuntatausta.

Tällä hetkellä fysiikkavalmennusten ohella teen kouluttajan ja personal trainerin työtä.

KOULUTUS

PALVELUT

Fysiikkavalmennukset:

Ota yhteyttä ja suunnitellaan sinun tai joukkueesi/ ryhmäsi tarpeisiin sopiva valmennuspaketti.

Luennot:

Liikunta-aiheisia luentoja seuroille, yhdistyksille tai työpaikoille. Kysy lisää!

Huom! Maksuvälineenä käy myös Virta Eazybreak liikuntaseteli

TS-Fysiikka
Pohjanpolku 2 D 4
33430 VUORENTAUSTA
044-2949581
toni.sallila@tsfysiikka.com